CHIA PUDDING

Pääsiäisen kunniaksi halusin kehitellä jotakin suklaamunia terveellisempää välipalaa pääsiäisen väreissä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään mämmiviritelmä ;)! Chiansiemenet ovat jo pitkään kuuluneet ruokavaliooni ja useimmiten sekoitan niitä aamupuuron sekaan tai skonssitaikinaan mukaan. Näissä pikkusiemenissä on todella paljon terveyshyötyjä, mm. runsaasti kuitua ja proteiinia sekä omega – 3 rasvahappoja. Lisäksi ne turpoavat noin 10 kertaa itsensä kokoisiksi, eli näiden kanssa kannattaa nauttia runsaasti nestettä. Erilaiset chia puddingit, eli vanukkaat ovat myös kovin trendikkäitä nykyään ja päätin kokeilla omaa versiota siitä. Lopputuloksesta sen verran, että itse ainakin tykkäsin, mutta miehelle ei uponnut 😀 eli mikäli on tottunut nautiskelemaan makeita suklaamousseja niin tämä lienee syytä jättää väliin ;)! Jos taas kaipaa terveellisempää välipalaa kaakaon vivahteella, niin voipi kokeilla :)!
2 rkl chian siemeniä
reilu 1 dl mantelimaitoa
1 tl kaakaojauhetta
1 tl maapähkinävoita
ripaus vaniljasokeria
reilu loraus hunajaa (oman maun mukaan)
 koristeeksi marjoja, hedelmiä ja vaikkapa pähkinärouhetta tai kookoslastuja
I tried my own version of a trendy chia pudding and the result was pretty good if you like to have a healthy snack. If you prefer a very sweet chocolate mousse kind of desserts then this may not be the alternative for you since it is not that sweet ;). Nice easter colours anyway!
2 tbls chia seeds 
1 dl almond milk
1 tsp cacao powder
1 tsp peanut butter
a hint of vanilla sugar
1 tbls honey (or more if you feel like)
top with fruits, berries and coconut flakes
By |2018-04-29T16:31:50+02:00maaliskuu 26th, 2016|Categories: Uncategorized|0 Comments

About the Author:

Leave A Comment