HONG KONG KOKEMUKSIA

Nyt olemme jo matkalta kotiutuneet pienen jetlagin kera :).  Tarkoitus oli kirjoitella vielä enemmän reissun aikana, mutta bloggaaminen oli niin hankalaa ipadilla, että päätin jättää sen kotona tehtäväksi! Ajattelin tähän postaukseen vielä vähän tiivistää tarkemmin kokemuksiani ja vinkkejäni matkan ensimmäiseltä etapilta, eli Hong Kongista. Itselleni haastavinta etukäteen oli miettiä miltä alueelta haluaisimme varata hotellin, jotta saisimme lyhyestä, neljän päivän vierailusta kaiken irti. Alla oma yhteenvetoni suosituista alueista Hong Kongissa:

Causeway Bay: Tämä alue sijaitsee Hong Kong saaren itäpuolella ja täältä löytyy paljon ostosmahdollisuuksia, ravintoloita ja hienoja hotelleja hieman edullisempaan hintaan kuin aivan keskustasta. Causeway Baysta on aavistuksen pitkä matka keskustaan (ainakin kävellen :D), mutta jos hotellin ottaa metropysäkin läheltä, niin Causeway Bay on varmasti oikein hyvä vaihtoehto!

Wan Chai: Tältä alueelta me päädyimme ottamaan hotellin, osittain edullisemman hintatason vuoksi ja osittain siksi, että se tuntui olevan alueena aika keskeisellä paikalla. Wan Chain alueella oli selvästi eniten paikallisia ja paikallisten suosimia pieniä ruokapaikkoja, joissa mekin pari kertaa vierailimme. Hotellimme South Pacific oli ihan hyvällä sijainnilla (lähellä Causeway Bayta) ja mielestäni hinta-laatu suhteeltaan hyvä. Myöskään aluksi pelkäämäni liikenteen melu ei kuulunut juuri ollenkaan sisälle.

Admiralty: Hong Kongin business keskittymä on enimmäkseen tässä Admiraltyn alueella, joka on kylläkin hyvin keskeisellä paikalla, mutta hotellitarjontaa selvästi vähemmän, kuin muilla alueilla. Admiraltyn metroasemalta on lyhyt matka kävellä Victoria Peakille (yksi isoimmista ja suosituimmista nähtävyyksistä) vievän peak tramin asemalle.

Central: Itse pidin tätä Centralin aluetta ”keskustana” Hong Kongissa. Tämä on se alue, josta löytyy hienoimmat ostoskadut, ravintolat ja baarit. Myös hotellit olivat mielestäni selvästi kalleimpia ja hienoimpia tällä alueella. Jos joskus lähden uudemman kerran Hong Kongiin ja budjetti kestää, niin ehdottomasti ottaisin tältä alueelta hotellin, koska tämä alue on niin ytimessä ja lyhyt matka joka paikkaan :).

Kowloon: Kowloonin puoli ei ole enää itse Hong Kongin saarella, vaan on niin sanotusti mantereen puolella. Kowloonissa oli hotellit selvästi edullisempia kuin Hong Kongin saarella ja kävimmekin siellä puolella muutaman kerran, katsomassa ilotulituksia ja vielä toisen kerran muuten vain kiertelemässä. Täältä löytyi myös paljon ostosmahdollisuuksia ja varmasti muutakin nähtävää, mutta meillä ei aika riittänyt muutakuin pikaisesti kierrellä keskustassa. En olisi ehkä itse halunnut majoittua Kowloonin puolella, pidin enemmän Hong Kongin saaresta ja sen tunnelmasta, mutta kuulemma Kowloonin puolella ravintolatarjonta on parempi, joten se jäi vähän harmittamaan, ettei siihen ehditty tutustua :).

Kaiken kaikkiaan meille jäi todella positiivinen kuva Hong Kongista! Ajattelin etukäteen, että se olisi ollut vielä enemmän ”länsimaalaisempi”, kuin mitä oli, mutta toki se tuo aina särmää, kun mukaan mahtuu eksotiikkaa ja paikallisten aitoa elämää :). Liikkuminen Hong Kongissa on todella helppoa. Lentokentältä kannattaa ottaa Airport Express juna (noin 13 euroa) keskustaan ja sieltä ostaa Oyster Card, johon voi heti ladata rahaa ja käyttää sitten sitä metrossa. Metrolinjat ovat todella hyvät ja pysäkkejä on paljon, metroa tuli siis käytettyä, vaikka kävelimmekin noin 15 km joka päivä :D.

Vaikka olimmekin Hong Kongissa vain kohtuu lyhyen aikaa, niin ehdimme silti tehdä aika paljon. Ajattelin siitä tehdä vielä erillisen postauksen, jotta tämä pysyisi järkevissä mitoissa :D!

By |2018-04-29T16:31:42+02:00tammikuu 18th, 2018|Categories: TRAVEL|Tags: , |0 Comments

About the Author:

Leave A Comment