JOUNIN KAUPPA, KILPISJÄRVI JA TROMSSA

Retken ensimmäiset etapit on nyt saavutettu ja rantauduimme perjantaina illalla tänne Tromssaa :). Olimme matkan varrella yötä Kemissä ja sieltä lähdimme kohti Äkäslompoloa ja Jounin Kauppaa, jossa meillä oli ensimmäinen pit stop. Jounin Kaupalta sitten jatkoimme kohti Kilpisjärveä ja Tromssaa. Koko ajomatkan ajan odottelin kamera valmiina poroja, mutta pettymyksekseni kavereita ei tuntunut näkyvän missään, kunnes lopulta juuri ennen Norjan rajaa bongasin kaukaisen porotarhan ja muutaman poron käyskentelemässä. Sain kuin sainkin napattua muutaman porokuvan :)!

Kilpisjärven ja Tromssan väli oli oikein kaunista katseltavaa ja Norjan luonnon upeus alkoi avautua! Tämä Tromssa onkin kohtuullisen iso paikka, osittain aavistuksen ”ränsistynyt”, jos nyt niin voi sanoa, mutta täällä tuntuu kovasti olevan restaurointi käynnissä ja monissa rakennuksissa onkin julkisivuremontti meneillään. Muutoin oikein viehättävä kaupunki, paljon hyviä ravintoloita ja kivan oloinen kaupunkimiljöö. Täällä sataa aika paljon vettä, joten päätimme eilen lähteä ajelemaan Kvaloyan saarelle ihastelemaan maisemia. Kvaloyalta pääsi myös siltaa pitkin pienelle Sommaroyan saarelle, joka oli kuin paratiisi! Aivan turkoosia vettä ja valkeita hiekkarantoja (kaksi viimeisintä kuvaa). Sää ei mitenkään antanut oikeutta tälle paikalle, mutta varmasti kauniimmalla säällä aivan mieletön :)! Nyt matka jatkuu kohti Senjan saarta, missä olisi tarkoitus viipyä pari yötä!

By | 2018-06-24T09:31:23+00:00 kesäkuu 24th, 2018|Categories: LIFESTYLE, TRAVEL|Tags: , , , , |0 Comments

About the Author:

Leave A Comment