SHITTY DINNER

Torstaina järjestettiin Winebridgessä medialle demo-lounas Shitty Dinneristä :). Kyseessä on hauska illalliskonsepti, jossa taatusti saat huonoa palvelua! Ei ole ollenkaan itsestäänselvyys että esimerkiksi ruoat tulisivat ajallaan, tai että saisit edes vettä lasiisi. Pääpiruna häärii näyttelijä, joka veistelee vitsejä ja käskyttää tarjoilijoita (jotka niin ikään ovat mukana juonessa). Tämän konseptin järjestäjänä toimii Elämyslahjat niminen yritys, jonka kautta myös varauksia tälle hulvattomalle dinnerille voi tehdä. Heidän kauttaan löytyy myös hurjan paljon muutakin elämys-valikoimaa kuin ruokaelämykset!

Parhaiten Shitty Dinner konsepti varmasti toimii yllätyksenä, niin että seuralainen odottaa ihan tavallista illallista, mutta kokeekin hieman erilaisen illallisen ;)! Shitty Dinnerin on ennen kaikkea tarkoitus olla hauska kokemus, jossa ketään loukata, eli tarkoitus ei ole että kukaan pahoittaisi mielensä, mutta mielestäni pilkettä saa kuitenkin olla silmäkulmassa, silloin koko jutusta tulee vain hauskempaa :)!  Kolmen ruokalajin illallinen kahdelle maksaa 160€ ja viinipaketti tai haluamansa juotavat tulee ostaa paikan päällä erikseen. Winebridgessä annokset ovat mielestäni hyvän kokoisia ja ruoka tietenkin todella hyvää. Nälkäisenä ei siis varmasti tarvitse kotiin lähteä. Tampereella tosiaan ensimmäistä kertaa Shitty Dinneriä pääsee kokeilemaan Winebridgessä ja ymmärsin, että  päivämääräksi olisi sovittu 22.10. Lisätietoja voi kysyä Elämyslahjoilta info@elamyslahjat.fi

*kiitos Elämyslahjat ja Winebridge hauskasta lounaasta!

By |2018-09-30T18:22:17+00:00syyskuu 30th, 2018|Categories: FOOD|Tags: , , |0 Comments

About the Author:

Leave A Comment