VUOSI 2018

Vuoden viimeistä päivää vietetään ja ajattelin ottaa lyhyen katsauksen siihen, mitä vuonna 2018 onkaan tapahtunut :). Tuo kuva kertoo tämän vuoden tykätyimmistä kuvista instagramissa ja tiivistääkin aika hyvin kaikkea sitä, mikä on myös itselleni jäänyt päällimmäisenä mieleen. Vuoden alussa teimme upean matkan Hong Kongiin ja Vietnamiin ja akkuja tuli ladattua kunnolla. Sieltä otetut kuvat ovat yltäneet myös instagramissa top 9 joukkoon. Huhtikuussa sain jälleen kutsun Inspiration Blog Awards – tapahtumaan, jossa Näsinneulasta otettu kuvani ylsi top 10 parhaan joukkoon Ifolorin kuvakilpailussa :)! Kesällä suuntasimme viikoksi Pohjois-Norjaan Lofooteille ja Senjan saarelle. Niin paljon upeita maisemia ja muistoja ja niin monta kertaa jo haaveillut pääseväni sinne uudestaan :D. Kaikkien ihanien reissujen lisäksi olen saanut tutustua uusiin mahtaviin tyyppeihin, josta olen saanut paljon inspiraatiota ja iloa! Näiden juttujen ohella on tietysti pitänyt kovin kiirettä töissä ja välillä se syö blogi- ja valokuvausharrastuksesta enemmän aikaa pois kuin mitä haluaisin. Tästä huolimatta blogini kävijämäärät ovat kuitenkin kasvaneet tänä vuonna mukavasti, se tuo tunteen, että ehkä täällä sittenkin joku käy :). Se jos mikä antaa myös motivaatiota jatkaa postauksien päivittelyä tulevaisuudessakin. Kiitos siis kaikille teille, jotka jaksatte aina silloin tällöin käydä kurkkaamassa sivuillani <3

Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

By |2018-12-31T15:01:02+02:00joulukuu 31st, 2018|Categories: LIFESTYLE|Tags: , , |0 Comments

About the Author:

Leave A Comment