VAPUN VIINIT

Muutamia viikkoja sitten kerroin kun olin Janican luona maistelemassa viinejä pääsiäistä silmällä pitäen. No, pääsiäinenkään ei ihan vielä ole, mutta vinkataanpa samalla jo viinejä vapun herkkuihin :). Ihana Janica nimittäin järjesti jälleen meille blogikollegoille vähän viininmaistelua ja tällä kertaa testissä oli eri kuohareita. Kyseessä oli taas Janican yhteistyö Pernod Ricardin kanssa. Mukana menossa olivat myös Anna ja Hanna-Kaisa. Anna oli taikonut aivan mielettömän maukkaita munkkeja sekä ihanan mansikkakakun. Näissä maisteluissa hauskinta on (loistavan seuran lisäksi) se, että suolaista ja makeaa maistellaan vähän sekaisin 😉 täytyyhän kaikkien viinien kanssa maistella miten ne sopivat yhteen ruokien ja makeiden kanssa.

Ensimmäisenä maistelimme Jacob’s Creeckin Aperitivo Spritziä, joka muistutti Aperol Spritziä, mutta oli paljon makeampi. Tämä toimisi mielestäni loistavasti juuri aperitiivinä jos sekaan laittaisi jäitä ja esim appelsiinin siivun vähän hapokkuutta tuomaan. Tämä oli sen verran makea, että en ehkä ruoan kanssa valitsisi, mutta makeiden suupalojen kanssa se sopi oikein hyvin!

Toisena oli vuorossa hennon vaaleanpunainen cava nimeltään Hola. Tämä oli hyvinkin kevyt ja aika hapokas kuohari, jossa ei itseasiassa ollut ihan hirmuisesti makua. Toisaalta tämä voisi olla juurikin vappupöydän antimiin ihan hyvä vaihtoehto, koska sieltä usein löytyy paljon eri makuja, joten tämä kuohari ei ainakaan olisi kovasti rajoittamassa mitään keveytensä vuoksi.

Kolmantena vuorossa oli värikäs cava Gran Campo Viejo, jonka etiketistä minulle tuli mieleen Brasilian sambakarnevaalit ja juuri etiketin puolesta tämä kuohari sopisi vappupöytään kuin nenä päähän :). Etiketti lupasi paljon, mutta sisältö ei ehkä ihan täyttänyt odotuksia. Tämä kuohari oli jokseenkin kitkerän makuinen, eikä ainakaan oikein minun suuhuni sopinut :).

Viimeisenä testiin pääsi Chileläinen Castillo di Molina. Viimeksikin taisi tämä Molina (silloin tosin punaviini) olla kaikkien suosikki ja niin tälläkin kertaa. Tämä täytti mielestäni perus hyvän kuoharin odotukset. Sopivan kuiva, mutta ei liian. Maultaan huomattavasti parempi, kuin kaksi edellistä ja vaikka makua löytyi, niin silti tämä sopii varmasti yhteen vappupöydän ruokien kanssa!

Taas tulimme tämän tastingin jälkeen (toivottavasti) viisaammiksi viinien suhteen ja vähintäänkin iloisemmiksi, sillä hauskaahan aina piisaa :)! Sydämellinen kiitos taas Janicalle järjestämisestä <3

By |2019-04-07T16:20:12+02:00huhtikuu 7th, 2019|Categories: EVENTS, FOOD, LIFESTYLE|0 Comments

About the Author:

Leave A Comment