MEIDÄN REMONTTI osa 1.

Huhhuh! Mistähän sitä aloittaisi… No, varmaankin siitä, että tämä remonttiurakka (joka toki ei aivan vielä ole valmis) on vienyt kyllä mehut aivan totaalisti tänä syksynä! Blogin päivittäminen ja instagram postaukset ovat saaneet nyt jäädä hetkeksi aikaa ja olen myös antanut siihen itselleni hyvillä mielin luvan. Olen kokenut tärkeäksi keventää kuormitusta sieltä mistä se on mahdollista jotta ei ihan täysin uuvu. On ollut ihan riittävä haaste tuo remonttiprojekti, kiireinen sesonki töissä ja jokapäiväinen tallilla käynti. MUTTA nyt vihdoin saan jotakin aikaiseksi tänne blogiinkin aiheesta Meidän Remontti :). Näitä asioita on kiva kirjoittaa itsellekin muistoksi ja ehkäpä jakaa vinkkejä niille, ketkä suunnittelevat remonttia :).

Päätimme siis jo viime vuoden puolella, että remontoisimme koko asunnon kerralla. Aiemmin pohdimme voisiko vain lattiat vaihtaa ja uudistaa kylpyhuoneen, mutta lopulta sekin olisi ollut niin iso urakka, että päätimme tehdä kaiken uusiksi. Asumme siis 60-luvulla rakennetussa kerrostalokolmiossa, jossa aiemmin oli uudistettu keittiötä ja kylppäriä, muuta siitäkin oli jo paljon aikaa. Useat kaapistot olivat alkuperäiskunnossa, samoin lattiat. Saamme onneksi majailla vanhempieni kaupunki asunnossa remontin ajan, koska remontin keskellä asuminen olisi tietenkin ollut mahdotonta. Purkutyöt teimme aikalailla itse. Uskomaton määrä puuta ja betonia on siis rahdattu kaatopaikalle! Siitä olen erityisen mielissäni, että kaikki vanhat kodinkoneet löysivät vielä uudet kodit ja tulivat käyttöön, samoin osa keittiön kaapeistamme sekä yksi väliovi löysi uuden käyttökohteen.

Meillä oli tiedossa, että lattia tulee olemaan haaste, sillä vanhan parketin alla oli vajaa 10 cm hiekkaa! Hiekka on ollut sen aikakauden tapa saada äänieristystä kohtuu edullisesti. Hiekka oli pakko saada sieltä pois, sillä sen päälle ei oikein kannattanut (eikä se olisi ollut mahdollistakaan) alkaa uutta parkettia kiinnittää. Tilasimme Deleteltä ”hiekan imu palvelun”, eli heiltä tuli auto kadun reunaan ja parvekkeelta saatiin iso letku tuotua sisälle, jolla hiekka sitten imettiin säiliöön. Tämä hoitui paljon nopeammin ja helpommin kuin olisin aavistanut :). Lattian ”täytteen” osalta päädyimme ammattilaisten suosittelemana kipsivaluun, joka sitten tuli kauttaaltaan koko asunnon lattiaan. Näin koko lattian pinta saatiin tasaiseksi ja siihen oli helppo kiinnittää uusi parketti ja laatta. SE, mikä kipsivalun kanssa oli hieman ongelmallista oli sen kuivuminen, laskeskelin, että meillä taisi mennä yhteensä 7 viikkoa, ennenkuin se oli tarpeeksi kuiva, jotta lattian pystyi asentamaan. Toki sillävälin pystyttiin tasoittamaan ja maalaamaan seiniä, sekä tekemään kylppäriä, mutta silti, 7 viikkoa tuntui ikuisuudelta! Kipsivalun alle tuli solumuovimatto eristämään ääntä paremmin ja kipsivalun päälle eli parketin alle laitettiin vielä askeläänieristysmatto. Nämä äänieristysvaatimukset saattavat olla yksilöllisiä taloyhtiöistä riippuen, meillä siinä oltiin hieman tiukempia, joten siksi lattiaan tuli aika monta kerrosta.

Tällä hetkellä tehdään vielä sähkötöitä, kylpyhuonetta valmiiksi ja asennellaan kaappeja paikoilleen. Keittiökin on jo aika hyvin asennettu ja nyt odottelemme kivitasoja saapuviksi ensi viikolla :). Muutama viikko siis vielä varmasti menee, ennen kuin saamme alkaa muuttamaan tavaroitamme takaisin. Kerroin sitten myöhemmässä postauksessa materiaalivalinnoistamme ja ratkaisuista, joihin päädyttiin :).

About the Author:

Leave A Comment